Mitä tuottajat oikeasti etsivät, jos olen täysin uusi?
Ensimmäistä kertaa esiintyvä ei voi tarjota kokemusta, jota hänellä ei ole. Se ei välttämättä ole ongelma.
Joillekin tuotannoille kiinnostava kysymys on, sopiiko ihminen ideaan. Huomaako kamera hänet? Viestiikö hän hyvin? Liikkuuko hän luontevasti? Onko kemiaa konseptin, tuottajan tai toisen esiintyjän kanssa? Näyttääkö hän ihmiseltä, jonka yleisö todella muistaisi?
Näihin kysymyksiin vastaaminen ei edellytä valtavaa portfoliota. Muutama ajantasainen kuva voi näyttää ulkonäön. Keskustelu voi paljastaa, ymmärtääkö ihminen projektin ja onko hän aidosti kiinnostunut. Koekuvaus voi näyttää paljon enemmän kameran edessä olemisesta kuin kaksikymmentä poseerattua valokuvaa koskaan.
Luotettavuuskin merkitsee, eikä se osa ole hohdokas. Vastaako ihminen selkeästi? Tietääkö hän, missä hänen pitäisi olla? Pystyykö hän puhumaan matkasta ja päivämääristä ilman kaaosta? Osaako hän sanoa, mihin on avoin, ilman että kaikki joutuvat arvaamaan? Tuotannot maksavat niin paljon, että suunnittelun helppoudella on todellista arvoa.
Uutuus voi jopa sopia tiettyyn työhön paremmin. Vuosia tavanomaisessa pornossa ollut esiintyjä voi olla teknisesti erinomainen, mutta hänelle voi jo olla hyvin opittuja tapoja liikkua, poseerata ja reagoida kameroihin. Jos projekti hakee kömpelyyttä, realismia tai ihmistä, joka yhä tuntuu tavalliselta ihmiseltä, aloittelija voi tuoda jotain erilaista.
Se ei tarkoita, että "uusi" olisi automaattisesti houkutteleva. Jollakulla pitää silti olla rooliin sopiva ulkonäkö, läsnäolo tai persoona. Se tarkoittaa vain, ettei kokemuksen puute ole sama kuin arvon puute.
Seuraajat ovat jälleen erillinen asia. Jos brändi palkkaa ihmisen, koska hän tuo suuren yleisön, seuraajamäärä merkitsee. Jos valitsen ihmisen, koska hänen mielestäni kuuluu olla elokuvassa, sillä ei ehkä ole juuri mitään merkitystä.
Aloittelijana en keksisi ammatillista historiaa. Jos kyseessä on ensimmäinen kuvauksesi, sano se. Jos et ole koskaan ollut alasti kameran edessä, sano se. Tuottaja, joka aidosti haluaa ensikertalaisia, ei säikähdä sanaa ensimmäinen.
Oma castingini alkaa usein ihmisestä ansioluettelon sijaan. Minua kiinnostaa, onko siinä jotain, mikä muuttuu kiinnostavammaksi kameran käynnistyessä.
On toinenkin ominaisuus, jota on vaikea nähdä portfoliossa: pystyykö ihminen lakkaamaan ajattelemasta hyvältä näyttämistä. Mallintyö opettaa usein suojelemaan parhaita kuvakulmia. Elokuva tarvitsee joskus päinvastaista. Hämmennystä, rumaa itkua, naurua väärällä hetkellä, poseeraamattomia kasvoja. Jos joku voi antaa hahmon ottaa vallan sen sijaan että jatkuvasti tarkistaa näyttävänsä yhä viehättävältä, se voi olla paljon arvokkaampaa kuin täydellinen poseeraus.